Juhannus 2017

Tarkoitukseni oli kirjoittaa jo eilen, mutta Tuomas päätti järjestää vähän erilaista iltaohjelmaa ja vei minut raveihin! Se ei ollut ihan ykkösveikkaukseni siinä kohtaa, kun sain päivällä viestin: ”Mulla on suunnitelma illalle ♥ ”.

Mutta Loviisan raveissa tuli käytyä ja siellä oli itseasiassa aina hauskaa. Alussa olimme ihan pihalla koko kuviosta, mutta muurinpohjalettujen ja totovinkkien jälkeen pääsimme sisään ravimaailmaan ja loppuaika menikin jännätessä omia veikkauksia. Illan päätteeksi kuittasimme huikeat 15,60 € voitot ja ajoimme tyytyväisenä kotiin.

 

 

Juhannus. Olen yrittänyt saada sen jotenkin käsiteltyä itsekseni, mutta en silti osaa kertoa siitä tarpeeksi hyvin. Se oli juuri sellainen, kuin täydellinen juhannus voi olla. Saaristo, vene, meri, räiskyvä kokko, puusauna, uusia perunoita ja savulohta, merituuli hiuksissa, yötön yö, lapset ja se maailman rakkain. Se oli minun paras juhannukseni koskaan.

 

 

Joskus vähän aiemmin en olisi nähnyt itseäni nukkumassa teltassa saaressa kolmea yötä. Mielikuvani telttailusta rajoittuu lähinnä lapsuuteen, jolloin menin usein ystävälleni Suville yökylään ja valvoimme pienessä harjateltassa aamuun asti kuunnellen Eiffel 65:n blue-biisiä kasettisoittimesta. Yöllä teltta oli kylmänkostea ja aamulla hiostavan kuuma. Se oli hauskaa silloin, mutta en pitänyt telttailua kovin houkuttelevana enää näin aikuisena. Olinpa väärässä.

Meininki oli vähän samanlaista kuin silloin, kun nukuimme autiotalon lattialla ilmapatjalla ja makuupusseilla. Tuomas viritti ison pressun telttojen päälle suojaamaan sateelta, täytti ison ilmapatjan, avasi makuupussit peitoiksi ja otti minut lämpöiseen kainaloonsa.  Sade ropisi pressuun öisin ja tuuli puhalsi mereltä, mutta minä nukuin kuin murmeli syvällä Tuomaksen sylissä.

 

 

Sanoinko jo täydellinen juhannus? Vieressä juuri se oikea, mukana molempien lapset. Tuomaksen vanhempien iso vene tukikohtana ja oma kolmen teltan kommuuni rantakalliolla. Aamuisin nukuimme pitkään ja kömmimme teltoista aamiaiselle laiturille veneen viereen ja päivisin teimme retkiä pikkuveneellä tai kävellen. Ongimme, pelasimme korttia, saunoimme ja uimme. Grillasimme, nukuimme päikkäreitä, meloimme ja makailimme kallioilla. Juhannusaattona istuessani Tuomaksen kainalossa ja katsellessani kokkoa mietin, että tältä varmaan tuntuu sellainen täydellinen onnellisuus.

 

 

Telttailu seitsemän lapsen kanssa saattaa tuntua itsetuhoiselta, mutta kaikki meni paremmin kuin hyvin. Omasta takaa riitti teltankasaajia sekä tavaroiden kantajia ja lapset nukkuivat kuin tukit touhuttuaan päivät ulkona. Urho hyytyi milloin mihinkin paikkaan ja pojan sai joka ilta kantaa omaan telttaan. Vaikka innokkaita onkijoita riitti, jäi kalansaalis onnettoman pieneksi. Kolmen päivän saldona yksi kolmipiikki, joka lopulta päästettiin takaisin vapauteen. Saaressa olimme koko ajan yhdessä, kiireettömästi ja ilman puhelimia. Se oli aika luksusta. Ei ihme että jokainen olisi halunnut jäädä vielä pidemmäksi aikaa.

 

 

Sunnuntai-iltana kotona peittelin lapsia sänkyyn ja totesin, että tuntuu varmaan hyvältä nukahtaa omiin lakanoihin. Sofia vastasi siihen, että hän haluaisi edelleen nukkua makuupussissa ja toivoi, että ensi kerralla lähtisimme kaikki koko viikoksi telttailemaan. Pakko myöntää, että katselimme jo uutta isompaa telttaa alennusmyynneistä :)

 

Kivaa tiistaita, toisipa viikko tullessaan edes vähän lämpimämpää!

 

♥ Niina

 

 

Muuten. Pidin tarkoituksella kesäkuun blogihiljaisuutta, sillä meni hermot. Meni totaalisesti hermot typeriin ihmisiin, jotka keskittyvät oman elämänsä sijaan hieman liikaa minun ja Tuomaksen elämään. Kun kaikki saatavilla oleva tieto kerätään talteen käytettäväksi meitä vastaan, niin ei ihan hirveästi tee mieli kertoa tai jakaa yhtään mitään. Mutta hermot on nyt nollattu ja ajattelimme olla juuri niin ärsyttävän onnellisia seuraavat 65 vuotta kuin miltä meistä tuntuu, sitä ei voi kukaan estää.

 

 

Niina

Niina

6 Comments

  1. Hahaa😁 Koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee!
    Ihania kuvia, just niin perinteisiä kun Juhannuksena kuuluukin olla.
    Jos kaikki ihmiset kanavoisivat ylimääräisen energiansa oman elämän parantamiseen olisi maailma paljon parempi paikka.
    Tsemppiä kesään tai sen odotukseen!

    • Niin varmaan olisi Arnold ;) Kesää tässä tosiaan saa odotella, aamulenkillä taas sama takki päällä kuin lokakuussa :D Ei tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *