Kotiin kevyemmin askelin

Olen kirjoittanut omia ajatuksiani joogasta muutaman kerran ja ajattein tällä kertaa antaa äänen muille. Kävimme jooga-arvonnan voittajien kanssa yksityistunnilla joogastudio Yogelinassa viime torstaina ja pyysin tunnin jälkeen heitä lähettämään minulle lyhyen viestin siitä, miltä tuntui. Tavallisten ihmisten rehelliset mielipiteet ovat… Continue Reading

Just breathe

Hengitä sisään ne asiat, joita tarvitset. Rakkautta, iloa tai vaikka anteeksiantoa. Puhaltele ulos niitä asioita, joita kannat taakkana mukanasi. Surua, huolia tai esimerkiksi kiirettä. Mietin että olisipa se niin yksinkertaista. Joogaopettaja Elinan rauhallinen ääni antaa kuitenkin toivoa siitä, että jooga… Continue Reading

Tavoitteellista treeniä

  Tavoitteellistapa hyvinkin. Sitä on luvassa PT:n myötä.  Meidän ensimmäinen tapaamisemme Villen kanssa meni niin hyvin, että uskallan odottaa aika paljon. Tavoitteet on sanottu ääneen ja nyt aletaan työskentelemään niiden eteen. Saan tällä viikolla ruokavalion sekä treeniohjelmat ja tänään kävin… Continue Reading

Treenipäiväkirja

  Tiedän että moni ihmettelee joskus, miten löydän aikaa kirjoittamiseen. Mieheni tokaisee usein, että nyt sinulla on hyvä aika kirjoittaa, kun hän nappaa kaikki lapset mukaansa vaikka rautakauppaan. Hän ei ole kirjoittaja. Hän ei ymmärrä, että ei sitä tekstiä voi… Continue Reading